|
|
||
![]() |
|
|
|
|
||
|
KÄSITYÖKESKUKSISSA TEHDÄÄN UPEITA KÄSITÖITÄ! |
|
|
|
Harrastus, josta tuli työ Kalajoki Neulominen ja virkkaus ovat suosituimpia harrastuksia
Kalajoen käsityökeskuksen alueella. Pajutyöinnostus on
laantumaan päin, mutta paperitöiden suosio on pysyvää. Näin
arvioi kurssi-innostuksen perustuen paikallisia käsityötrendejä
neuvoja Elisa Saukko. Hän toimii Keski-Pohjanmaan käsi- ja
taideteollisuus ry:n Kalajoen käsityökeskuksessa toisena
neuvojana. Käsityömatkailu- ja tekstiiliartesaani Elisa Saukko on
tyytyväinen työntekijä, joka viihtyy erinomaisesti työssään.
Elisa Saukon kohdalla harrastus on muuttunut työksi ja pätkätyöaika
on onneksi päättynyt. Markkinointiin erikoistunut merkonomi Elisa Saukko havahtui
hieman yli kolmikymppisenä siihen, ettei merkonomille ollut
saatavissa vakinaista työpaikkaa Kalajoelta eikä edes lähialueelta.
Tätä ennen hän oli ehtinyt hankkia työkokemusta
matkatoimistossa, sahan konttorissa, kiinteistökeskuksessa,
varastonhoitajana, puhelinvaihteen hoitajana, lähettinä,
laboratoriossa ja niin edelleen. Elisa Saukko ei voinut suunnitella elämäänsä yhtä päivää
kauemmas, sillä seuraavana aamuna puhelin saattoi soida ja työkutsu
tulla. Työtä oli tarjolla joskus vain päiväksi, joskus
pidemmäksi aikaa. Jaksaakseen elää pätkätyöläisen elämää Elisa
Saukko hakeutui sellaisiin harrastuksiin, joissa saattoi tavata
muita ihmisiä ja oppia uutta. Ensiksi hän ryhtyi maalaamaan
posliinia Anita Järvisen johdolla. – Räiskyvän ja innostavan opettajan kanssa minäkin
innostuin, kertoo Elisa Saukko. Kun hän kehittyi posliininmaalaajana vuosien harrastuksen
jälkeen, ei enää kansalaisopisto pelkästään riittänyt
haasteeksi. Elisa Saukko halusi uusia ja yhä kovempia
haasteita. Hän hakeutui uusien posliininmaalaustekniikoiden kesäkursseille
ja myöhemmin myös ohjaajakurssille. Harrastaminen toi uusia haasteita
Harrastuksissa onnistuminen loi itsevarmuutta. Samalla
alkoi kyteä ajatus uudelleen kouluttautumisesta. Elisa Saukko päätti
hakeutua Artemaan hankkiakseen lisää osaamista käsityöalalta. – Halusin nähdä, mihin pystyn ja kouluun
hakeutuminen loksahti juuri siihen paikkaan, kuvailee Elisa
Saukko Artemaan hakeutumistaan. Koulunkäynti osoittautui heti mielenkiintoiseksi ja
haasteelliseksi. Elisa Saukolle avautui siellä kokonaan uusi
kudonnan maailma. – Yksi tärkeimmistä opeista Artemassa oli
sidontaoppi. Koulun käytyäni osaan koota kangaspuut ja luoda
kankaat. Ennen Artemaa minun kankaani oli luonut joku osaavista
maa- ja kotitalousnaisista. Toiseksi huippujutuksi koulustaan Elisa Saukko nimeää
kaislatyökurssin, jonka aikana hän oppi keräämään
luonnonmateriaaleja ja tekemään niistä erilaisia valmiita
tuotteita. Kuukauden kuluttua työssä
– Olin koulun jälkeen kuukauden työttömänä. Sen
jälkeen pääsin käsityökeskukseen työelämävalmennukseen
ja sillä tiellä olen tässä samassa työpaikassa. Tämä on
unelmatyöpaikka. Elisa Saukko nauttii, kun saa olla päivittäin tekemisissä
käsitöistä kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Neuvontatyön lisäksi
käsityökeskus myy koulutusta ja malleja kansalaisopistoille. Käsityökeskuksessa
järjestetään myös taiteen perusopetusta koululaisille. Niitä
ryhmiä on kolme. – Tietääkseni kaikki kiinnostuneet pääsevät
Kalajoella taiteen perusopetukseen. Sen lisäksi käsityökeskuksessa
on tarjolla runsaasti lyhempiä ja pidempiä kursseja sekä
ohjausta asiakkaita kiinnostaviin käsitöihin. Asiakas maksaa
ohjauksesta muutaman euron päivässä ja tarvikkeet. – Me toivomme, että Hiekkasärkillä lomailevista
aina joku hakeutuisi tänne käsityökeskukseen opiskelemaan
jotain uutta. Yhden päivän aikana ehtii jo tehdä ainakin
yhden valmiin työn, lupaa Elisa Saukko. – Käsityön tekeminen on minulla niin verissä,
etten edes ajattele koskaan ostavani lahjaa kenellekään. Kun
kutsu juhliin tulee, ryhdyn heti miettimään, mikä tälle
henkilölle sopii ja millaisen lahjan teen, Elisa Saukko kertoo. Hän asuu edelleen Pitkäsenkylällä tyttärensä ja kiinteistönhoitajana työskentelevän miehensä kanssa. |
|
|
|
© copyright 2010 Taito Keski-Pohjanmaa ry |
||